Arvostelut

KasinoarvostelutKuten kaikkia muitakin asioita elämässä, myös nettikasinoita voi keskenään vertailla ja arvostella. Niin mahtavia pelipaikkoja kuin netistä löytyykin, vastapainona ovat sellaiset pelisivustot, jotka eivät pysykään toisten pelintarjoajien kyydissä. Kyseessä on liikeala, jolla pyörii sen verran rahaa ja asiakkaita, että moniakin erilaisia yrittelijöitä on myös vuosien varrella tarttunut mukaan. Meidän tehtävänämme tällä sivustollamme on erotella jyvät akanoista ja kertoa sinulle, millä nettikasinoilla sinun kannattaa aikuisten oikeasti pelata.

Toisin kuin esimerkiksi musiikkiarvostelut, jotka lähinnä perustuvat mielipidekysymyksiin ja ovat tällä tavoin varsin objektiivisia, meidän nettikasinoarvostelumme perustuvat kiistattomiin faktoihin. Löytyy tosin nettikasinoistakin muutamia sellaisia puolia, jotka jakavat pelaajia. Yksi esimerkki tällaisista vähemmän selkeistä asioista on pelivalikoima. Osa meistä tykkää vedonlyönnistä, mutta ei koskaan haluaisi istahtaa kolikkopelien pariin. Toiset taas hakevat nettikasinokokemukseltaan juurikin rentouttavaa kolikkopelien pelaamista. Kolmansille sitten kelpaakin useampikin mahdollinen pelattava, johon sitten halutaan mahdollisimman paljon vaihtelua.

Tässä nimenomaisessa artikkelissamme käymme hieman lävitse sitä, millaisia asioita ja tietoja voit olettaa juuri meidän arvosteluistamme. Toki tämä selviää sinulle myös nuuskimalla mahdollisen lempikasinosi arvostelua, mutta tässä tekstissä käsittelemme erilaisia kriteereitä tavallistakin seikkaperäisemmin. Sivuamme myös samalla aihetta, millainen ylipäätään on paras nettikasino.


Hyvä nettikasino – mielipidekysymys vaiko ei?

Kuten ylempänä mainitsimme, esimerkiksi levyarvosteluissa saattaa usein olla sijaa paljon myös kirjoittajan omille mielipiteille. Joku esimerkiksi saattaa arvostella jazz-tyylisen levyn viiden tähden arvoiseksi, kun taas raskasta rock-musiikkia tavallisesti kuunteleva musiikin harrastaja saattaisi tyrmätä albumin jo lähtökohtaisesti kokonaan. Samaa voi sanoa esimerkiksi videopeleistä – yhtä miellyttävä peligenre ei välttämättä kolahda kaikille.

Kun puhutaan hyvistä nettikasinoista, arvioidaan kuitenkin pääasiassa sellaisia asioita, jotka ovat kaikille pelaajille merkityksellisiä. Oikeastaan ainoastaan pelivalikoima on sellainen asia, jossa pelaajien mielipiteet vaihtelevat. Kaikilla meistä on oma pelimakumme, eikä vedonlyöntiä rakastava pelaaja koskaan voisi tuntea oloaan kotoisaksi mahtavalla kolikkopeli- tai bingokasinolla, jossa ei ole mahdollisuuksia lyödä vetoa.

Me emme arvosteluissamme anna arvosanoja sivustoille, vaan enemmänkin käymme läpi niiden tarjontaa esittelyn omaisesti. Perkaamme nimenomaan sellaisia asioita, jotka ovat meille kaikille lähellä. Jokainen pelaaja osaa esimerkiksi arvostaa asiakaspalvelua, joka on auki 24/7 ja toimii livechatin ja useiden muidenkin palveluväylien kautta. Sen sijaan harvempi meistä innostuu tuesta, joka on toiminassa vain pari päivää viikossa ja silloinkin sellaisiin aikoihin, että suomalaiset tuskin ovat edes hereillä tai tulleet töistä. Tällaisia objektiivisia mittareita käsittelemme kaikista eniten, joten löydät varmasti runsaasti hyötyä ja apua arvioistamme.

Eli ei – hyvä nettikasino ei ole vain mielipidekysymys.


Nettikasino pähkinänkuoressa – meiltä löytyy kätevä palkki sivun oikeasta laidasta

Toisinaan erilaisten arvostelupalveluiden sivut ovat hankalia luettavia. Niin sanotut yleistiedot saatetaan piilottaa jonnekin keskelle pitkää sivua tai sitten niitä ei ole ilmoitettu ollenkaan. Meiltä löydät kuitenkin kaikki tärkeimmät tiedot kätevästi jokaisen arvostelumme alusta sivun oikeaan laitaan ladottuna. (Mikäli käytät artikkeleiden lukemiseen mobiilia, jossa on perinteisesti kapeampi näyttö, on taulukko luonnollisestikin eri paikassa, mutta siltikin helposti löydettävissä.) Tällä tavoin saat jo pelkällä pikavilkaisulla nopean käsityksen siitä, millainen pelipaikka ylipäätään on kyseessä.

Alla listattuna muutamia tärkeitä tietoja, jotka löydät heti ensimmäisellä mulkaisulla arvosteluistamme:

  • Kasinon nimi, ylläpitävän firman perustamisvuosi ja yhteystiedotNettikasinot tarkistuslista
  • Tiedot bonuksesta ja sen yksityiskohdista
  • Mobiilikasinon ja livekasinon mahdollinen saatavuus
  • Tuki suomen kielelle
  • Urheiluvedonlyönnin saatavuus
  • …ja niin edelleen!

Käydäänpä sitten hieman lävitse sitä, miksi nämä tiedot on hyvä tietää ja mitä hyötyä niistä on rekisteröitymistä harkitsevalle pelaajalle.

Kasinon perustiedot

Yksi kaikkein keskeisimmistä asioista on tietenkin tietää, millä nettikasinolla ylipäätään pelaa. Jos et esimerkiksi tiedä kasinosta muuta kuin sen nimen, niin luottaminen saattaa olla vaikeaa. Kaikki pelaaminen netissä kuitenkin perustuu siihen, että pelaaja tekee rahasiirtoja nettikasinoille tarkoituksenaan päästä pelaamaan ja mahdollisesti voittamaan enemmän rahaa kuin millä aloitti pelaamisen. Tämän vuoksi on ensisijaisen tärkeää tietää, että nettikasinolla on puhtaat jauhot pussissa. Tähän voit meidän sivustollamme luottaa aina siksikin, että me teemme jokaisen arvostelemamme kasinon kanssa tutkimustyötä emmekä koskaan anna arviotilaa epärehellisille sivustoille.

Hyvillä nettikasinoilla on yleensä perustiedot melko helposti löydettävissä, mutta meiltä näet yhdellä kevyellä vilkaisulla kaiken tarvittavan. Kutakin kasinoa ylläpitävän firman perustamisvuodesta voit luoda johtopäätöksiä siitä, onko kyseessä nuori ja nälkäinen sivusto, joka on valmis antamaan kätensä ja jalkansa saadakseen sinut asiakkaakseen, vaiko sittenkin sellainen pelipaikka, joka on ollut olemassa pitkään ja tietää tarkalleen miten asiakkaita miellytetään. Oli asia miten oli, niin nuoret kuin vanhat kasinot todennäköisesti ovat aika lailla samanarvoisia pelattavia.

Tiedot bonuksesta

Casino bonuksetBonukset ovat nykypäivänä nettikasinon kenties kaikista eniten uusia asiakkaita sisään ajava voima. Pelaajia ei enää nykyään kiinnosta niin paljon esimerkiksi se, kuinka suosittu kasino on, vaan moni meistä juoksee bonusten perässä kuin pää kolmantena jalkana. Tämä onkin itse asiassa meidänkin mielestämme jopa suositeltavaa, sillä kasinopelit netissä ovat yksinkertaisesti hauskempia ja rahanarvoisempia silloin, kun niihin saa rouskuteltavaksi kunnon porkkanan. Olemme todenneet tämän aiemminkin sivustollamme, mutta tällä alalla ei missään nimessä kannata keskittää, vaan almujaan on syytä jakaa sellaisille uusille pelipaikoille, josta saa parhaat bonukset.

Niin aloittelevalle kuin pitkäaikaisellekin pelaajalle lähestulkoon kaikki bonukset ovat lunastamisen arvoisia, sillä melkeinpä aina edes jonkinlainenkin bonus on parempi kuin ei bonusta ollenkaan. Bonukset paitsi lisäävät mahdollisuuksia voittaa, ne myös pidentävät pelisessioita ja näin ollen antavat jokaiselle pelaajan investoimalle eurolle lisää arvoa. Jos olet kuitenkin täysin uusi nettikasinoiden maailmassa, niin suosittelemme sinua tietenkin hyödyntämään aivan ensimmäiseksi sellaiset tervetuliaisedut, jotka ovat kaikista parhaimpia. Sillä välin kun nautit näistä parhaista eduista, on muilla kasinoilla aikaa nostaa mahdollisia heikompia etujaan paremmaksi.

Meidän bonustaulukostamme saat tarvittavat tiedot siitä, millainen etuisuus kullakin kasinolla on tarjottavanaan. Näet tiedot mahdollisista ilmaiskierroksista, kierrätysvaatimuksista, minimitalletuksesta ja bonuskoodin tarpeellisuudesta. Kaikki nämä tiedot auttavat sinua näkemään vaivattomasti sen, millainen bonari sinua sivustolla lopulta odottaa. Otathan kuitenkin huomioon, että taulukostamme löydät vasta kevyen läpileikkauksen bonuksesta – tekstissämme sitten perkaamme tarkemmin sitä, kuinka hyvä etu onkaan kyseessä. Jos sinulla on pelisilmää, riittävät niin sanotut speksit ja musta valkoisella kuitenkin jo kertomaan sen, millaisesta hyödykkeestä on kyse.

Mobiilikasino ja livekasino

MobiilikasinotNettikasinot ovat viime vuosina muuttuneet monilta osin melko radikaalistikin. Mobiilikasinoiden ja livekasinoiden saapuminen markkinoille ovat sekottaneet pakkaa erityisen paljon. Molemmat ovat ominaisuuksia, jotka ovat nousseet todella suosituiksi tiettyjen pelaajien keskuudessa. Toisaalta on kuitenkin sellaisiakin pelaajia, jotka eivät piittaa mobiilipelaamisesta ollenkaan, eikä heitä myöskään liiemmin innosta livekasinolla vierailu. Hyvä asia tässä on se, että mobiilikasinon ja livekasinon olemassaolo kasinoilla eivät kuitenkaan ole minkäänlainen taakka sellaisillekaan pelaajille, jotka eivät ole näistä ominaisuuksista kiinnostuneet.

Meidän taulukostamme näet heti, tarjoaako syynissä kulloinkin oleva kasino mobiilikasino- ja livekasinopelaamista vaiko ei. Jos siis olet moderni pelaaja, joka kärsii modernin elämän kiireistä, viihdyt varmasti mobiilikasinoiden parissa, sillä niillä voit pelata juuri silloin, kun se sinulle parhaiten sopii. Jos puolestaan haikailet hieman fyysisten kivenjalkakasinoiden käsin kosketeltavan tunnelman perään, niin livekasino tuo sinua näitä nettikasinokokemuksia lähemmäs. Huomioithan kuitenkin, että näissäkin asioissa taulukkomme lähinnä piirtää sinulle suuntaviivat – kunkin arvostelun leipätekstin puolelta löydät tarkemmat tiedot siitä, millaisia pelejä livekasinolta löytyy ja kuinka hyvin ja laajasti mobiilikasino on sivustolla toteutettu.

Suomenkielisyys

Nettikasinot SuomalaisilleMyös mahdollisen suomen kielen läsnäolon näet taulukostamme saman tien. Varsin suuri osa tämän päivän nettikasinoista on kääntänyt palvelunsa suomeksi, mutta osa etenkin brittiläisistä kasinoista nojaa vielä nykyisinkin täysin englannin kieleen. On vaikea sanoa, miksi kaikki kasinot eivät ole vielä huomioneet Suomea, sillä meillä on pienestä väkiluvustamme huolimatta erittäinkin paljon pelaaja-asiakkaita, eikä nettikasinoilla luulisi olevan varaa luopua yhdestäkään tällaisesta peleistä kiinnostuneesta kansakunnasta. Toisaalta taas monet meistä tulevat toimeen myös englanniksi.

Englanninkielisyys kasinoilla on joka tapauksessa asia, joka varmasti jakaa pelaajia. Näin ollen on tärkeää, että lukijamme onnistuvat jo ensi tilassa löytämään itselleen tiedon siitä, tarjoaako sivusto palveluitaan suomen kielellä. Etenkin kolikkopelejä pelatessa kannattaa pitää kiinni tästä suomen kielestä, mutta vedonlyöntisivustoilla saattaa toisinaan olla jopa pelaajan eduksi, mikäli sivustolta ei löydy tukea suomelle. Tämä johtuu siitä, että vedonlyönnissä kertoimet määräytyvät sillä perusteella, kuinka paljon kutakin joukkuetta, pelaajaa tai mitä osapuolta milloinkin veikataan. Suomen puolesta veikatessasi saatat siis jopa hyötyä siitä, että pelaat sellaisilla sivustoilla, jotka palvelevat vähemmän muita Suomen puolesta vetoa lyöviä pelaajia.

Urheiluvedonlyönti

Taulukkomme kertoo sinulle viimeisenä myös sen, löytyykö syynissä olevalta pelisivustolta vedonlyöntiä vaiko ei. Tavallisimmin vedonlyöntiä tarjoavan sivuston tunnistaa jo siitä, että useilla nettikasinoilla on nykyisin nimessä sana bet, mikäli tämä niin kutsuttu betsaaminen on osa pelikatalogia. Toisaalta esimeriksi sellaiset sivustot kuin Mr. Green ja LeoVegas ovat vastikään ottaneet sivuilleen mukaan runsaan määrän urheiluvedonlyöntikohteita, joten aina tämä vanha totuus ei pidäkään paikkaansa. Kyseessä tuntuisikin olevan kasvava trendi: yhä useampi perinteisiä kasinopalveluita tarjoama pitkän linjan konkari on laajentanut toimialaansa vedonlyönnin suuntaan.

Joskus englanninkielisissä kasinopiireissä törmää ajatukseen, että vedonlyöntisivustot eivät edes mahdu sanan casino alle, vaan niitä kutsutaan yksiselitteisesti nimellä sportsbook. Me puhumme kuitenkin tällä sivustolla suomalaiseen tyyliin nettikasinoista toisinaan silloinkin, kun tarkoitamme vedonlyöntisivustoja. Totuus kuitenkin on, että melkeinpä jokaiselta vedonlyöntiin keskittyneeltä sivustoltakin löytyy kyllä kasinopuoli. Kaikilta kasinoilta toisaalta ei löydy vedonlyöntipuolta, mutta meidän taulukkomme auttaa lukijoita siis myös tässä asiassa.


Taulukon tuolla puolen – mitä muuta arvosteluissamme käsitellään?

Olemme yllä käyneet läpi sitä, millaisia asioita löydät nopealla vilkaisulla jokaisen nettikasinoarvostelumme alusta. On kuitenkin hyvä huomata, että jokaisesta kasinosta on tarjolla kuitenkin myös paljon tätä enemmänkin tekstiä ja sitä kautta hyödyllistä materiaalia. Pyrimme siihen, että meidän kasinoarvostelumme kuuluisivat netin ehdottomiin huippuihin. Haluamme tarjota todellisen tietopankin ihmisille, jotka harkitsevat rahojensa satsaamista rahapeleihin.

Arvosteluistamme löydät tuiki tärkeitä tietoja myös muun muassa siitä, minkä pelintarjoajien pelejä sivustoilla on. Esimerkiksi ruotsalaisen NetEntin ja Mansaarilta kotoisin olevan Microgamingin pelit ovat supersuosittuja, joten osa pelaajista saattaa jopa järkyttyä, jos näiden suosikkien pelejä ei löydykään siltä kasinolta, mille on juuri tullut rekisteröidyttyä. Tämän lisäksi käsittelemme leipätekstissämme taulukkoamme tarkemmin kunkin nettikasinon pelivalikoimaa ja esimerkiksi tarjolla olevia progressiivisia jackpotteja. Samalla pureudumme myös syvemmälle bonustarjouksiin ja niiden ehtoihin sekä asiakaspalvelutiimien ammattitaitoon ja ystävällisyyteen.


Lopuksi

Älä lähde soitellen sotaan! Meidän kasinoarvostelumme ovat kaikki pelaamiseen ja useisiin eri kasinoihin perehtyneiden ammattilaisten tekemiä. Me olemme testanneet ja arvioineet lukuisia eri kasinoita voidaksemme tarjota lukijoillemme kattavimman mahdollisen tietopaketin ja ohjataksemme pelaajia sellaisille sivuille, jotka ovat eniten omaan mieleen. Parhaat kasinot netissä peittyvät helposti vähemmän hyvien alle, ja on meidän työmme tonkia helmet esiin.

Uusia arvosteluita lisätään sivuillemme jatkuvasti, sillä tavoitteenamme on pitää listamme aina ajantasaisena ja auttavaisena. Toivottavasti siis viihdyt arvioidemme parissa!