Nettikasinot ja Gamification

Gamification nettikasinoilla

Gamification tarkoittaa pelillistämistä. Yleisesti ilmiö koskee erilaisten pelien mekaniikan ja dynamiikan käyttämistä pelien ulkopuolisessa ympäristössä. Gamificationista puhutaan paljon esimerkiksi koulutuksen, työelämän ja erilaisten verkkopalveluiden yhteydessä. Pelillisyyttä lisäämällä pyritään lisäämään palvelun tai kokemuksen miellyttävyyttä. Pelillistyminen edistää ihmisten tutustumista uusiin ympäristöihin ja asioihin.

Nettikasinoiden maailmassa gamification on ollut kuuma sana jo muutaman vuoden ajan. Nettikasinoilla gamification tarkoittaa sitä, että videopeleistä tuttuja ominaisuuksia tuodaan mukaan kasinopelaamiseen ja kasinolla pelaaminen muutetaan eräänlaiseksi seikkailuksi, jossa pelaajaa esimerkiksi palkitaan uuden tason saavuttamisesta. Gamificationin myötä kasinoille on tullut useita uusia elementtejä. Esimerkiksi kilpailut muita kasinoiden pelaajia vastaan ovat tulleet yleisemmiksi. Kasinoilla törmää entistä enemmän erilaisiin pistejärjestelmiin ja tulostauluihin, joilla pystyy etenemään uusille tasoille esimerkiksi suorittamalla haasteita tai seikkailuita. Gamification voi ilmentyä myös siten, että kasinolla pelatessa kerätään virtuaalista valuuttaa, jonka avulla pystytään ostamaan vaikka virtuaaliesineitä tai esimerkiksi bonustarjouksia tai ilmaiskierroksia. Gamification-ominaisuus alkaa löytyä yhä useammalta kasinolta näinä päivinä. Perinteisten kasinoiden ystävien ei ole syytä pelätä ominaisuutta hyödyntäviä kasinoita, sillä niiden pelit toimivat täysin samaan tapaan kuin muillakin kasinoilla, eikä gamification-ominaisuutta ole missään nimessä pakko hyödyntää, vaan peleistä voi nauttia vanhaan tapaan.

Pelillistämisen toteutus

Nettikasinoilla gamification on mahdollista toteuttaa käyttämällä hyväksi useaa eri tapaa. Esimerkiksi pelaaja voi luoda hahmon, joka kulkee mukana kasinon seikkailuissa, ja kehittyy uusille tasoille aina sitä mukaa, kun kasinolla pelaa pelejä. Toinen yleinen tapa on seikkailut. Kasino järjestää pelaajille erilaisia seikkailuita ja tehtäviä, joista pelaajat saavat palkintoja esimerkiksi bonuksia, ja pelaajat saattavat myös kilpailla toisiaan vastaan. Palkinnoilla onkin erittäin tärkeä merkitys gamificationissa, sillä ne luovat tavoitteellisuutta pelaamisen yhteyteen. Gamification tavallaan sitoo kasinoiden sadat ja tuhannet pelit yhdeksi isommaksi peliksi, jossa pelaaja pystyy etenemään.

Gamification-ominaisuuden omaksuneet kasinot ovat viime aikoina saavuttaneet suuren suosion. Ilmiö on tuonut mukanaan kasinopelaamiseen vaihtelua sekä paljon kaivattuja uusia ulottuvuuksia. Videopeleistä tutun maailman ottaminen mukaan kasinoille on tehnyt pelaamisesta entistä mielekkäämpää, ja samalla erilaisten palkintojen, yllätysten ja kilpailujen avulla pelaajat kokevat saavansa aikaisempaa enemmän jännitystä pelaamiseen. Samalla gamification on myös lisännyt pelaamisen sosiaalisia aspekteja, sillä pelaajat ovat entistä enemmän tietoisia toisista pelaajista kilpaillessaan näitä vastaan erilaisissa haasteissa ja kilpailuissa. Gamificationia hyödyntävät kasinot ovat myös teemaltaan mielenkiintoisia, sillä kasinoseikkailun tapahtumamiljöönä voi toimia esimerkiksi trooppinen saari tai avaruus, jossa kasinoseikkailua toteutetaan. Pelaajan kannalta on olennaista valita sellainen kasino, jonka teema miellyttää, sillä tällä on erittäin suuri vaikutus pelaamisen mielekkyyteen. Gamification on tuonut mukanaan myös täysin uudentyyppisiä bonuksia ja ilmaiskierrostarjouksia. Bonusten ja ilmaiskierrosten avulla on mahdollista jatkaa pelikassaa, ja näin pelit jatkuvatkin pidempään kuin ilman bonuksia pelatessa.

Gamification yleistyy vauhdilla

Gamification on ollut kovassa huudossa myös muuallakin, eikä vain nettikasinoiden maailmassa. Ilmiötä on käytetty hyväksi erityisesti esimerkiksi koulutuksessa, jossa oppimisesta pystytään tekemään paljon mielekkäämpää ja miellyttävämpää niin lapsille kuin myös aikuisillekin, kun mukaan otetaan tuttuja elementtejä videopeleistä. Videopelit ovat tulleet maailmaan jäädäkseen, eikä peleistä nykyään enää nauti pelkät lapset, vaan suuri osa aikuisväestöstäkin viettää merkittäviä aikoja videopelien maailmassa. Videopeleissä saatetaan helposti käyttää jopa tuhansia tunteja erilaisten pulmien ja ongelmien ratkaisuun. Pelillistämisen ideana onkin käyttää hyväksi tuo peleissä kulutettu aika, ja kohdistaa se johonkin toiseen asiaan, kuten esimerkiksi oppimiseen. Pelillistämisen avulla erityisesti aktiivisen ongelmanratkaisun kautta pystytään parantamaan oppmiskokemusta.

Nettikasinoiden kannalta ilmiötä on käytetty kilpailuedun luomiseen kilpailijoihin nähden. Ja näyttää siltä, että kasinot, jotka valitsivat gamificationin ovat olleet kohtuullisen menestyksekkäitä. Gamificationia käytetään tapana erottua kasinoiden niin sanotusta harmaasta massasta. Kasinoilla onkin usein ollut vaikeuksia tässä, mikä ei tietysti olekaan mikään ihme, sillä kasinoiden pelit tulevat pääasiassa samoilta pelistudioilta, joten ennen gamificationia kasinot ovat pystyneet käyttämään lähinnä teemaa sekä tarjouksia erottumaan joukosta. Nykyään mahdollisuuksia on olemassa kuitenkin enemmän, kun kasinopelit kytketään osaksi suurempaa pelillistä kokonaisuutta.

Nettikasinoiden näkökulmasta gamification kannattaa myös siksi, että jos pelaaja pitää kasinon valitsemasta peliominaisuudesta tai seikkailusta, on silloin erittäin todennäköistä, että pelaaja jää pelaamaan kasinolle, ja suorittaa seikkailun loppuun. Tällä on sama vaikutus kuin erilaisilla kasinoilla yleisesti käytetyillä uskollisuusohjelmilla. Palkintojen kautta pelaajia pyritään motivoimaan pysymään asiakkaana samalla kasinolla.

Trendit gamificationissa

Nettikasinot käyttävät useita erilaisia menetelmiä gamificationin toteutuksessa. Yleisimmät niistä liittyvät erilaisiin hahmoihin ja tehtävien suorittamiseen. Seikkailu alkaa yleensä ensimmäiseltä tasolta, jossa luodaan itselle kasinohahmo. Sen jälkeen peleistä kerätään pisteitä, ja kun tietty määrä pisteitä on kasassa, kehittyy hahmo seuraavalle tasolle. Yleensä tason vaihtuessa pelaaja saa palkinnon, kuten vaikkapa bonuksen tai ilmaiskierroksia. Tasojen vaihtuessa ja pelin edetessä palkintojen suuruus perinteisesti kasvaa, ja tarjolla on aina vaan isompia ja isompia bonuksia. Osa kasinoista käyttää gamificationin apuna karttaa, jolla pelaaja pääsee etenemään pelatessaan kasinolla. Kartalta saattaa paljastua esimerkiksi avaimia, joiden avulla pystytään avaamaan aarrekirstuja.

Myös erilaiset virtuaaliset valuutat ovat yleinen tapa gamificationissa. Tällöin kasinolta löytyy yleensä virtuaalikauppa, jossa valuuttana toimii kasinon virtuaalivaluutta. Pelien lomassa kerrytetään tätä valuuttaa, ja kun valuuttaa on kasassa tarpeeksi, voi sillä ostaa esimerkiksi ilmaiskierroksia. Valuuttaa pystyy yleensä keräämään pelaamisen lisäksi erilaisia haasteita suorittamalla. Toinen gamificationin toteutus jättää virtuaalivaluutan pois, ja tarjoaa pelaajille haasteita, joissa pelaaja palkitaan suoraan vaikkapa bonuksella, ilmaiskierroksilla tai tarjouksilla. Haasteet voivat liittyä oikeastaan mihin tahansa. Tyypillisiä tapoja haasteiden toteuttamiseen kasinoilla on esimerkiksi tietyn pelin pelaaminen tietyn kierrosmäärän verran, tai tietyn voittomäärän kerryttäminen tietystä pelistä rajatun aikajakson aikana. Erilaisia tapoja gamificationin toteuttamiseen löytyy lähestulkoon rajattomasti.


Kirjailija

Emilia Koskinen
Emilia Koskinen
Kasinoasiantuntija - Nettikasinotsuomalaisille.com
Emilia pitää erityisesti progressiivisista jättipottipeleistä, mutta aikaa kuluu myös pöytäpelien ja erilaisten slottien parissa. Innokkaana kasinopelien pelaajana Emilia on ehtinyt testaamaan useita eri kasinoita ja pelejä netissä. Emilian lempipeleihin kuuluvat Mega Fortune sekä Thunderstruck II.
Viimeksi päivitetty: 2018-09-20